Pikakelaus puolivuotiseen
Viime viikkojen aikana pääministeri Juha Sipilän johtamistapaa ja hallituksen politiikkaa on ryöpytetty mediassa kovin sanoin. Media maalaa tarkoitushakuisesti kuvaa, jossa tehdyistä linjanvedoista oltaisiin perääntymässä. Mielestäni keinovalikoimaa on tässä talouden tilanteessa perustellusta syystä voitava muuttaa, mikäli tavoitteista tai toimenpiteiden vaikuttavuudesta pidetään kiinni. Vaikea uskoa, että näin nopeasti olisi unohdettu, miten piinaavan puuduttava esimerkiksi edellinen vaalikausi erilaisine hallituskokoonpanoineen oli. Todennäköisesti kulunein hokema ”tärkeintä on, että tämä hallitus pystyy tekemään päätöksiä” kuultiin perusteluna riippumatta politiikan varsinaisesta sisällöstä tai arvovalinnoista. Monen mittavan uudistuksen, kuten soten rahoituksen, aluehallintouudistuksen, itsehallintoalueiden tehtävien määrittelyn sekä mahdollisen kuntaremontin linjaukset ovat yhä avoinna. Pikakelauksella tarkasteltuna kuluneella vaalikaudella on tapahtunut paljon. Ensin oli hallitusneuvottelut, yhteiskuntasopimus ja hallitusohjelma, joka sai niin kiitosta kuin kritiikkiä. Hallituksen leikkauksista soivat samat virret kiivaina vielä nyt budjettiviikollakin. Syksyllä siirtolaiskriisi ja massiivinen turvapaikanhakijoiden vyöry pohjolan perukoille oli viimeistään kouriin tuntuva mullistus suomalaiselle yhteiskunnalle. Sen rinnalla kalpeni jopa Kreikka III, joka paketoitiin ennen juhannusta, muistatteko? Viimein marraskuussa saatiin kauan odotettu sote-ratkaisu, jota edelsivät vakavat hallituskriisin ainekset. Seuraava tulipalon kipinä oli hallintarekisteriasiassa. Niin vain näistäkin päästiin eteenpäin. Tällä viikolla eduskunnassa on käsitelty tulevan vuoden budjettia. Normaalitilanteessa jo pelkästään esimerkiksi kauppojen ja parturikampaamoiden aukioloaikojen vapauttaminen, subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tai vaikkapa pääomatuloveron uudistaminen siten, että vastaisuudessa erilaiset tulolajit, niiden tulot ja tappiot saa sekoittaa keskenään. Nämä esimerkit yksittäisinä asioina ovat merkittäviä uudistuksia ja uutisoinnin arvoisia, ellei media pitäisi tärkeämpänä kertoa, paljonko jouluna on lunta. Edellisen vaalikauden hallitusten ansioihin verrattuna tämä suppea listaus on merkittävä paitsi poliittisesti, ennen kaikkea kansantaloutemme tulevaisuuden kannalta. Nykyisen kaltaisessa tilanteessa kaiken politiikan tulee tavoitella viime kädessä taloudellisen toimeliaisuuden lisäämistä. Ilman sitä talous ei kasva, eikä hyvinvointia synny liioin yksilöille eikä jaettavaksi niille, jotka eivät pysty siitä itse huolehtimaan. Paikallisen sopimisen lisääminen, joka on muuten yksinäänkin merkittävä uudistus, antaa yhdessä edellä mainittujen uudistusten rinnalla perusteet odottaa työn määrän kasvua. Sipilän yhteiskuntasopimuksen korvaaviksi toimenpiteiksi listattu kilpailukykypaketti on tässä yhtälössä välttämätön. Oppositio ja ay-liike ovat masinoineet laajan kampanjan sen todistelemiseksi, että paketti olisi perustuslain, ILO-sopimuksen ja varmaan ihmisoikeusjulistuksenkin vastainen. Perustuslainmukaisuuden arvioiminen kuuluu kuitenkin Suomessa yksinomaan perustuslakivaliokunnalle, ja se tulee aikanaan saamaan hallituksen esityksen tarkasteluunsa. Muutamia nyansseja lukuun ottamatta, hallituksen politiikassa on mielestäni kyse aivan muusta kuin ”vatuloinnista”. Jo tällä vuosipuoliskolla on saatu aikaan merkittäviä uudistuksia ja julkisen talouden tasapainotusta. Yhteensä enemmän kuin kukaan olisi voinut viime vaalikaudella toivoakaan. Näkisin Sipilään ja hallitukseen kohdistuvan kritiikin pikemminkin antavan lisäpontta kunnianhimoisten uudistusten toimeenpanemiseen. Jarrua ei kannata painaa, kun on kerran vauhtiin päästy. Kolumni on julkaistu Pohjalaisessa 19.12.2015