Euro hallintoon vai euro viljelijälle?

Euroopan komissio on esittänyt, että maatalouden tuista leikattaisiin nykyhinnoilla viisi prosenttia seuraavalla budjettikaudella eli vuosina 2021–2027. Kuluvalla viikolla komission on määrä antaa esityksensä koskien EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa. Maa- ja metsätalousministeriön laskelmien mukaan suorat tuet koko rahoituskaudella pienenisivät Suomessa noin kolme prosenttia. Mikäli Euroopan komission nykyinen budjettiesitys toteutuisi, maaseudun kehittämisrahoitukseen muodostuisi 15 prosentin suuruinen lovi. Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terho kertoi MT:n haastattelussa puolueen sitoutuneen maatalouden rahoituksen nykytason turvaamiseen seuraavalle ohjelmakaudelle. Siis siitäkin huolimatta, että leikkauksilta tuskin vältytään EU:n maatalousbudjetissa. Tavoite ja idea kansallisen rahoituksen lisäämisestä on jalo, mutta realistisuudessaan se muistuttaa suunnilleen Antti Rinteen (sd.) vappupuheita. Vaikka unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan menee iso osa EU:n budjetista, sen osuus on vain 0,4 prosenttia EU:n ja jäsenvaltioiden kaikista julkisista menoista. Vahvan yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) puolesta puhuvat yhteiset sisämarkkinat maataloustuotteille, EU:n maataloustuotteiden pärjääminen globaaleilla markkinoilla, maatalouden kestävyydestä huolehtiminen ja maaseudun kestävä kehittäminen, ruokaturva EU:ssa, ruuan laatu ja turvallisuus sekä kohtuuhintaisten elintarvikkeiden saatavuus. Poliittinen toimintaympäristö on muuttunut kaikkialla ja kilpailu julkisesta rahasta kiristyy. YMP:n rakenteen tulee uudistua siten, että se pystyy vastaamaan paremmin sille asetettuihin tavoitteisiin. Toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset, olipa kyse sitten esimerkiksi maatalousmarkkinoilla tai kansainvälisessä kaupassa tapahtuneista muutoksista, vaikuttavat väistämättä maatalouspolitiikkaamme. Politiikan tulisi mahdollistaa toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin reagoimiseen. Pelkkä hienosäätö ei enää riitä, sillä yhteisen maatalouspolitiikan ja sen rahoituksen rakenteet ovat olleet samat näiden kaikkien tapahtuneiden muutosten ajan – yli 15 vuotta. YMP:n tulisi ensi sijassa mahdollistaa reagointi toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin, mieluiten jo etupainotteisesti. Mielestäni viime vuosien keskustelujen perusteella pitäisi olla kristallinkirkasta, että viljelijä tai poikkeuksellisen vahva ympäristövastuumme eivät voi olla ensisijaisia maksajia, kun maatalouden tukiohjelmista leikataan osana Brexitin vaikutuksia. Kansallisen hallinnon on oltava ensisijainen leikkauskohde. Hallintoon liittyvien valvontojen yksinkertaistaminen ja byrokratian keventäminen pitää näkyä myös euroina. EU:n uuden maatalouspolitiikan raamit mahdollistavat tämän, kun jäsenvaltioilla tulee olemaan nykyistä laajempi liikkumavara uuden YMP:n tavoitteiden saavuttamisessa. Koko YMP:n tehokkuudessa ja onnistumisessa on myös suomalaisen maanviljelyksen osalta kyse siitä, paljonko yhden tukieuron maksaminen maksaa. Eli paljonko kustantaa yhden tukieuron maksaminen viljelijälle. Miten tuo uusi ohjelmakausi ja maatalousbudjetti sitten sovitetaan kansallisesti tehokkaaseen ja tarkoituksenmukaiseen asentoon, on täysin poliittinen kysymys. Niin ikään on poliittinen kysymys, kohdistetaanko leikkaukset mieluummin hallinnon uudelleen organisoimiseksi vai suoraan tuottajaan. Pontevaa ja hellittämätöntä työtä vaaditaan myös alan edunvalvonnalta. Valitettavien uutisten edessä jokainen osaa levitellä käsiään, mutta ennen pitkään valintoja on tehtävä. Kokoomuksen lähestymistapa on selvä: hallinnon pitää olla ensisijainen säästökohde. Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 30.5.2018.