Harvinaisen kallis hajuaisti
Yksi hallitusohjelman kärkihankkeista on normien purku, jonka tavoitteena on vähentää turhaa sääntelyä ja sujuvoittaa samalla lupakäytäntöjä, jotka liittyvät tyypillisimmin erilaisiin investointeja vaativiin hankkeisiin. Ennustettavassa toimintaympäristössä yrittäjä pärjää liiketoiminnan kokoon katsomatta. Hallitus on jatkamassa byrokratian purkua ja suunnitelmissa on kehittää yhden luukun periaate ympäristölupien myöntämiselle. Lisäksi tulevaisuudessa navetalle olisi mahdollista saada ympäristölupa pelkällä ilmoituksella, jonka käsittelyaika olisi rajattu 90 päivään. Julkisen sektorin epätarkoituksenmukaisen suuri koko suhteessa bruttokansantuotteeseemme on todellinen työmaa, joka on toistaiseksi vailla järjestelmällistä saneeraussuunnitelmaa. Rakenteellisen remontin lisäksi tarvitsemme toiminnallisuuksien virtaviivaistamista ja virkamieskoneiston paikoittain jopa brezneviläisyyttä muistuttavien toimintakulttuureiden ja -tapojen tuuletusta sekä päivittämistä tähän aikaan. Ympäristölupien käsittelyajoissa on alueellisia eroja, mutta ylipitkät ympäristölupien käsittelyajat, jotka venyvät yli vuoden odotukseen, ovat koko maanlaajuinen ongelma. Pitkittyneiden lupaprosessien ongelma ei ole uusi, eikä ole ensimmäinen kerta, kun lupaprosessien sujuvuudesta on linjattu poliittisesti. Sikäli, kun virkamieskunnan työotteessa ei ole tapahtunut tavoiteltua muutosta, olisi syytä pohtia, pitäisikö virkamiehiä velvoittaa tekemään päätösten lisäksi niiden myönteisten ja kielteisten vaikutusten arviointi. En tässä tarkoita mitään niin mittavaa selvitystä, mikä osaltaan hidastaisi lupaprosesseja entisestään, vaan maalaisjärkevää arviointia esimerkiksi siitä, miten hyvin Suomen tai alueen talous kestää viranomaispäätöksen perustelut. Sen sijaan, että yritteliästä pidetään hallinnon alamaisena, hallinnon pitäisi palvella taloudellisesti toimeliasta ja tehdä asioita mahdolliseksi, ei mahdottomaksi. Viime viikolla Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myönsi erään ympäristöluvan rajaten broilereiden enimmäismäärän 75 000 kappaleella pienemmäksi kuin alkuperäisesti oli haettu. Rajaamisen keskeisenä perusteena on naapurissa sijaitsevan yhden kesämökkiläisen valitus hajuhaitoista. Kummallista kyllä, ketään muuta kolmen kilometrin säteellä ympärivuotisesti paikkakunnalla asuvaa kerran vuodessa levitettävä broilerinlanta ei häirinnyt valittamiseen asti. Lupaa hakeneen yrittäjän osalta kyseinen viranomaispäätös tarkoittaa ilmeistä estettä tämän taloudelliselle toimeliaisuudelle tai sen lisäämiselle, josta hyötyisi alueen lisäksi koko kansantalous. Valituksen tehneen kesämökkeilijän ruokavalioon ei kuulu siipikarja tai muutkaan linnut. Se on henkilökohtainen ominaisuus, jolle viranomaispäätöksessä kyseisestä ympäristöluvasta ei pitäisi antaa pienintäkään merkitystä. Silti toisenlaiselle henkilökohtaiselle ominaisuudelle voidaan antaa ratkaiseva painoarvo luvan hylkäämisessä: valittajalla täytyy olla harvinaisen tarkka hajuaisti tehdäkseen eron lannanhajussa 480 000 ja 405 000 broilerin välillä. Kyseinen aluehallintoviraston päätös on esimerkki siitä, miten päälaellaan lupia ja valvontoja koskevat viranomaisten toimintatavat ovat. Entä jos tämän päätöksen yhteydessä viranomainen olisi velvoitettu edes parilla lauseella kuvaamaan tai arvioimaan kyseisen päätöksen myönteisiä vaikutuksia alueen sekä paikkakunnan taloudelle? Niinpä niin, tehdyn sisältöisen rajoittavan päätöksen perusteleminen vaatisi huomattavasti enemmän työtä ja mielikuvitusta kuin, mitä maalaisjärjellä voi todeta elinvoimaisen elinkeinotoiminnan hyödyttävän aluetaloutta. Ilmeisesti kansantalous ei ole vieläkään tarpeeksi kuralla, jotta aivan kaikkien tarvitsisi osallistua sen tervehdyttämiseen tukemalla kasvua, kuten esimerkiksi virkamiesten. Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 25.5.2016