Höpö, höpö Uusikylä!
Kirjoitukseni Pohjalaisen mielipidepalstalla 6.1.2011
Kari Uusikylä osoitti kolumnissaan (31.12 Pohjalainen) kiistatta sen, miten vieraantunutta keski-ikäinen väestömme on nykyopiskelijasukupolven arjesta tai työstä, eli opiskelusta. Siinä jo mielestäni nuorelle sukupolvelle riittävästi syytä varmistaa itselleen sellainen eduskuntavaaliehdokas, jolla on edes jotain käsitystä itselle tärkeistä asioista!
Ensinnäkään en itse kohtalaisen aktiivisen uran opiskelijapolitiikassa tehneenä muista olleemme milloinkaan sääliä kerjäämässä. Uusikylä vertaa nykypäivän opiskelijoiden arkea ja taloudellista vaurautta lähes mammonaan: Opintosuorituksia ei vaadita, opiskelijoita holhotaan ja opintopisteitäkin saa selittelemällä. Opiskelijat käyttävät aikansa opiskelun sijaan ”hortoilemiseen aamuöisin torilla kännipäissään” tuutoreiden esimerkin opastamana. Ennen vanhaan rahaa oli nykyistä niukemmin. Postin kantamaa ruokapakettia ja pitkiä kalsareita odotettiin kuin kuuta nousevaa. Luennoilla oli läsnäolopakko ja 22-vuotias perheenisä luki tentteihin mielellään hiekkalaatikon reunalla.
Uusikylä, ”get real”! Nykyopiskelijoilla on edelleen samanlaisia haasteita toimeentulon ja opintosuoritusten ansaitsemisessa. Opintoraha on ainut vastikkeellinen tulonsiirto, joka edellyttää tuen saajalta opintosuorituksia. Mielestäni 298 eurossa kuukaudessa ei ole juuri hurraamista, vaikka korkeintaan 201 euron asumislisä laskettaisiinkin siihen lisäksi. Ei tukea voi hyvällä tahdollakaan pitää vielä rahan paasaamisena. Opintotukea on viimeksi korotettu hiuksen hienosti 2008 ja sitä edellisen kerran -92, kunnes sitä laskettiin 1994. Siihen aikaan nykyopiskelijat olivat vielä lastentarhaiässä. Eläminen maksaa tänään taatusti enemmän kuin 1960-luvulla. Siksi muistutankin, että yhä useampi opiskelija käy töissä opintojen ohella, eikä se ole automaattisesti huono asia. Aikaisempaa työkokemusta edellytetään lähes poikkeuksetta jokaisessa työtehtävässä, ainakin maisterihakijalta. Työelämässähän sitä parhaiten huomaa mitä valmistuttuaan haluaa tehdä työkseen. Opiskelijallakin on oikeus kuluttaa työstä saamansa palkka itse parhaaksi katsomallaan tavalla, samoin kuin kenellä tahansa muullakin. Työssäkäyntiä laskelmoidaan liikaa tukipolitiikan mukaan, eli kuinka paljon on mahdollista ansaita ja yhtä aikaa nostaa tukia, sen sijaan että työtä tehtäisiin sen verran, että se olisi jopa järkevää kaikille osapuolille.
En pidä lainkaan valitettavana, että yhteiskuntamme, tiede, tekniikka ja yliopisto-opetus ovat kehittyneet huimasti sitten 1960-luvun. Monimuotoisemmat oppimisympäristöt, kuten verkkokurssit mahdollistavat opiskelun myös muualla kuin luentosalin kalvosulkeisissa. Tiedonhaku ja verkostoituminen ovat tärkeitä taitoja myöhemmässä työelämässä. Yhtä paljon aikuisten arkeen kuin akateemiseen vapauteen kuluu vastuu ja oikeus omiin valintoihin. Rohkenen myös epäillä, etteivät pikkutunneille venyneet haalarihipat osu päällekkäin yhdenkään luennon kanssa. Opiskelijaelämä on muuttunut paljon viidessä vuodessa, siis siitä kun itse aloitin opintoni. Tästä käy osaltaan kiittäminen tutkintorakenneuudistukselle, joka rajasi opintoaikoja pääsääntöisesti viiteen vuoteen ja kasvatti opiskelijoiden vastuuta entisestään.
Jos opintoaikoja halutaan nopeuttaa, tulee opintotuen olla riittävän kannustavaa ja mahdollistaa paremmin täysipäiväinen opiskelu. Halpaa opintolainaa ei tulisi karsastaa, vaan siihen kannattaisi suhtautua kuin sijoitukseen, jota korkeakoulutus on!