Lakoilla ei säilytetä ainuttakaan työpaikkaa
Talouden taantumassa ei ilmeisesti ole vieläkään kahlattu kyllin pitkään, jotta kaikki ymmärtäisivät oman tai yhteisen edun päälle. Seuratessa esimerkiksi PAU:n työtaistelutoimenpiteitä tai odotellessa keväällä alkavia mittavia yt-neuvottelukierroksia ja irtisanomisia, ei voi kuin ihmetellä ay-liikkeen vanhanaikaiseksi osoittautunutta kiristyspolitiikkaa, jossa jälleen kerran aiheena ovat saavutetut edut. Ay-liike toimintatapoineen todistaa yt-neuvottelujen seurauksena ja tulevien irtisanomisten myötä kyvyttömyytensä säilyttää työpaikkoja. Ellei työntekijäpuolella olla valmiita sopeutumaan muuttuneeseen markkinatilanteeseen joustamalla saavutetuista eduista, vaakalaudalla olevat työpaikat menetetään todennäköisesti kokonaan. Uudet työpaikat syntyvät kilpailijamaihin tai kokonaan uusille aloille. Onko todellakin niin, ettei yötyölisistä tai ylityökorvauksista voi joustaa senttiäkään, jos vaihtoehtona on olla kokonaan ilman työtä? Työpaikan puute ainakin työttömyyslukujen valossa näyttää olevan yksi keskeisimmistä haasteista niin yksilön kuin kansantaloudenkin näkökulmasta. Tehdyn työn määrää, taloudellista toimeliaisuutta ja kannusteita työn teettämiseen on lisättävä, mikäli tämä kansakunta halajaa valoisampia talouden aikoja. Muita vaihtoehtoja ei ole. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan samaan aikaan, kun työttömien määrä on kasvanut, on myös avoimien työpaikkojen määrä lisääntynyt. Siis työmarkkinoidemme kohtaanto-ongelma on vaikeutunut entisestään. Tämä tarkoittaa, etteivät työnantajat löydä osaavaa työvoimaa, eivätkä työnhakijat löydä sopivaa työpaikkaa. On käsittämätöntä, että samaan aikaan liian moni joutuu vain haaveilemaan työstä, kun toiset kyseenalaistavat oman työpaikkansa. Kohtaanto-ongelma on rakenteellinen ja sen korjaamista on jatkettava ravistelemalla aikansa eläneitä jäykkiä työmarkkinarakenteita ensisijassa poliittisin toimin. Hallituksen kustannuskilpailukykypaketissa otettiin tärkeä askel kohti laajempaa paikallista sopimista ja leikattiin tekemättömän työn kustannuksista. Edelliset ovat työnantajalle tarpeettoman suuret verrattuna siihen lisäarvoon, jonka työntekijän tekemä työ suhteessa tälle maksettuun korvaukseen työnantajalle monesti tuottaa. Ylityönä, yövuorossa tai pyhäpäivänä tehty työ on työnantajan näkökulmasta samanarvoista kuin arkenakin, kun työn arvoa tarkastellaan asiakkaan maksamana hintana tuotteesta tai palvelusta. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna Suomessa käytiin 128 työtaistelua, joista 103 oli lakkoja. Työtaisteluihin osallisten työntekijöiden lukumäärä oli noin 69 000 ja menetettyjä työpäiviä kertyi noin 40 500. Henkilötyövuosia hukattiin reilut 110, jonka kustannukset varmasti moni työnantaja olisi mieluummin maksanut tehdystä työstä. Entä moniko uusi työpaikka jäi syntymättä sen vuoksi, että tekemätön työ ja työtaistelutoimenpiteet olivat työnantajille täysin tuottamaton kuluerä? Suomessa työtaistelujen määrä on moninkertainen verrattuna muihin Pohjoismaihin. Vuonna 2014 Ruotsissa oli viisi työtaistelua ja Norjassa kymmenen. Viimeisten viiden vuoden aikana Ruotsissa on ollut vain yksi laiton työtaistelu. Suomen tulisi ottaa mallia Ruotsista, miten työrauha voidaan tehokkaammin turvata. Tarvittavat uudistukset toteuttamalla yhä useampi voisi säilyttää työpaikkansa talouden vaikeidenkin aikojen yli - siitä hyötyisi työntekijä, työnantaja ja koko yhteiskunta. Kolumni julkaistu Pohjalaisessa 21.11.2015