Somessa yksin - Suomessa yhdessä

Vuosi 2016 oli koettelemusten vuosi niin kotimaassa kuin Euroopassakin. Koko Euroopan turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta koeteltiin järkyttävien terrori-iskujen muodossa. Luottamusta EU:iin koeteltiin niin Iso-Britannian Brexit-äänestyksen tuloksin, sekä alati jatkuvalla siirtolaiskriisillä ja Syyrian sodalla. Maailmaa tuntui järkyttävän niin ikään Yhdysvaltojen presidentinvaalien lopputulos. Kotimaassa koettelemusten listassa voisi mainita useammankin poliittisen manööverin, kuten hallituksen peruuttamat päätökset, laihan kilpailukykysopimuksen tai vaikkapa sen tosiasian, että valtion budjetti on ensi vuonnakin 5,6 miljardia euroa alijäämäinen. Koettelemus sananmukaisesti kyseenalaistaa inhimillistä käsitystä jostakin ja siihen liittyvää tunnetta, jonka kokemus on yksilöllistä. Valitettavien asioiden listaamisen lisäksi leimallisia kansallisia koettelemuksia vuonna 2016 olivat puheet rasismista, vihapuheesta ja vihaisista puheista. Sometodellisuus on näitä puheita pullollaan ja mitä enemmän elämämme pyörii somekuplassa, sitä ahdistavammalta tuo kupla voi tuntua. Siihen mahtuu useimmiten vain yksi "totuus" ja se haetaan ääripäistä, vaikka niiden välistä löytyisi valtava määrä tolkkua. Valittua "totuutta" on valjastettu vyöryttämään kokonainen armeija, jotka ovat vertauskuvallisesti piiput pitkällä samoin tein, kun joku sanoo jotakin. Somelaisessa keskustelukulttuurissa on normi teilata välittömästi kuka tahansa eri tavalla ajatteleva ja tarkoituksenmukaista ivata millä mitalla tahansa. Ivan tehosteeksi tehdään tahallaan kaikki mahdolliset väärinymmärrykset. Lopputuloksena haetaan ainakin näennäistä yksimielisyyttä, ehdottomuutta, jossa keskustelu ainoastaan samanmielisten kanssa koetaan hedelmällisemmäksi. Ääneen sanotun ajatuksen ja lopputuloksen väliin mahtuu valtava määrä vihaista puhetta, mutta valtava määrä inhimillisyyttä jää näkymättömiin ja tekemättömiin. Harvassa ovat sellaiset, jotka uskaltautuvat tai viitsivät puolustaa hyökkäyksen kohdetta. Yleensä yksinkertaisesti siitä syystä, että sellainen käytös ei maksa vaivaa. Puolustaja olisi viipymättä myös itse ehdottoman hyökkäyksen kohteena. Harvalla ihmisellä on sellaiseen aikaa saatikka voimia. Yksilön vapaus on arvoista ylitse muiden. Yksilö, ihminen on kaikkialla maailmassa vapaa armossaan. Siis siinä, miten kulloinkin suhtautuu toiseen ihmiseen, lähimmäiseen tai muukalaiseen. Koettelemusten vuotena on käynyt selväksi, että hyvyyttä ei voi toiseen kaataa väkisin. Ihminen on vapaa valitsemaan armonsa ja hyvyytensä kaikessa toiminnassaan. Olemme onneksemme myös vapaita tarkastelemaan toimintaamme ja arvojamme joka käänteessä. Tasavallan presidentti Niinistö kehotti uuden vuoden puheessaan jokaista auttamaan ja tekemään sen, minkä itse voi, olemalla kukin laillaan osallinen. "Tunne kohtuudella vastuusi, edes omasta itsestäsi. Siis tee, minkä kykenet." Voi olla vapaa armossaan, mutta ei armostaan. Itsensä kanssa sitä joko saa taikka joutuu elämään joka päivä - riippuen tyystin asenteesta. Kuten tiedämme, mikään ei ole niin raskasta kuin itseensä meneminen. Armoa tarvitsemme myös itseltämme. Myös henkinen kasvu tapahtuu useimmiten epämukavuusalueillamme. Siihen sekä ymmärryksen kasvattamiseen kanssaihmiset ovat välttämättömiä. Vaatii enemmän vastata pahaan hyvällä. Suomi 100 -juhlavuoden keskeinen teema on ”yhdessä". Siinä missä se huokuu kertomusta ja kokemuksia menneestä, se toivoo myös tulevalta. Odotan mielenkiinnolla, miten kansakuntamme kirjoittaa juhlavuotensa historiaa. Uuden vuoden alkuun kuuluu myös toiveikkuus. Siksi pitäisin suotavana osoittaa toisillemme viime vuotta enemmän tolkkua, inhimillisyyttä, välittämistä, ymmärrystä ja rohkeutta. Olkoonkin, että somessa valitsee vastakin ykseys, mutta niin omasta kuin maamme tulevaisuudestamme olemme itse vastuussa. Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 4.1.2017

Edellinen
Edellinen

Kestävän metsätalouden kestämätön rahoituslaki

Seuraava
Seuraava

Performansseja ja politiikkaa