Sotea ja avaruuskyniä

 Kylmän sodan aikainen avaruuskilpa lännen ja idän, Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton, välillä oli verratonta. Mieleeni muistui anekdootti, jonka mukaan Yhdysvallat pitkällisen kehitystyön tuloksena onnistui kehittämään kuulakärkikynää muistuttavan kynän, joka säilyttäisi toimintakykynsä painovoimattomassa tilassa, eli tulevilla avaruuslennoilla. Saavutuksestaan innostuneena ja kilpavarustelun hengessä jenkit päättivät avata tuotekehityksensä neuvostoliittolaisille, jotta nämä voisivat panna paremmaksi. Idean vastaanotto ei kuitenkaan vastannut jenkkien odotuksia, vaan herätti lähinnä hämmennystä. Neuvostoliitto ilmoitti, että se ei aio lainkaan panostaa vastaavan tai paremman tuotteen kehitykseen, sillä lyijykynä on jo olemassa ja se toimii myös avaruudessa. Maamme sote-arkkitehdit ja sen voimakkaimmat puolestapuhujat ovat penänneet sote-kriitikoilta vaihtoehtoa Sipilän hallituksen esittämälle sote- ja maakuntamallille. Vaihtoehdon pitäisi ilmeisesti olla jotain vallankumouksellista ja suurenmoista, kuten anekdootin avaruuskynä, jotta asiasta voitaisiin keskustella. Tähän saakka on lähinnä lisätty pontta hokemaan: ”näin ei voida jatkaa” tai ”uudistus on tehtävä, jotta sitä voidaan toimeenpanossa korjata”. Kyllä kansalaiset tämän mittaluokan asiassa ansaitsevat ja kaipaavat sisällöllisiä perusteita hokemien sijaan. Suurin osa maamme sote-kriitikoista sekä kansainväliset vertailut ja tutkimukset pitävät nykyjärjestelmäämme oleellisilta osin kohtuullisena. Kukaan ei varmasti kannata nykytilanteen säilyttämistä muuttumattomana, eikä siitä edes ole kyse. Vaihtoehto on yksinkertaisuudessaan se, että uudistamista jatketaan nykyjärjestelmän pohjalta tuhoamatta sen toimivia osia, kuten markkinoita, joissa myös yksityisillä sekä kolmannen sektorin toimijoilla on kokoon katsomatta toimintamahdollisuudet. Jotta onnistuneen sote-uudistuksen keskeiset kriteerit täyttyvät, tulee palveluiden rahoitus- ja järjestämisvastuun kulkea käsikkäin, mutta palveluiden järjestäjä ja tuottaja tulee erottaa. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että perusterveydenhoidossa ja kiireettömissä leikkauspalveluissa olisi valtakunnallinen Kelan (veronmaksajien) rahoittama raha seuraa asiakasta –malli. Tällöin rahoitus- ja järjestämisvastuuta siirrettäisiin pitkällä aikavälillä kunnilta valtiolle. Asiakkaiden vapaus valita itselleen paras palvelu tuottajasta riippumatta kehittäisi tehokkaammin palvelukonsepteja ja palvelujen laatua. Tällöin myös kustannusten hallinta olisi helpompaa. Raha siirtyisi asiakkaan mukana vasta silloin kun asiakas todellisuudessa käyttää palvelua. Olemassa olevan korvausjärjestelmän puitteissa Kela-korvaukset ovat paras tapa ylläpitää jo toimiva markkinoita niiden alas ajamisen sijaan. Asiakkaan valinnanvapauden ja toimivien markkinoiden kannalta Kela-korvauksen tasoa tulisi nostaa huomattavasti nykyisestä. Soten kehitystyö nykyjärjestelmän pohjalta on huomattavasti riskittömämpi vaihtoehto kuin nyt viritteillä oleva uudistus, joka on omiaan lisäämään kustannuksia ja byrokratiaa. Sote-ratkaisun on palveltava parhaiten palvelunkäyttäjiä sekä veronmaksajia, ei vain hallintoa tai kulloistakin hallitusta. Nykyisten sote-palvelujen osalta ei ole tapahtunut riittävän kunnianhimoista kehitystä, mikä ainakin osin johtuu jatkuvasta sote-uudistusten odotustilasta. Tämänkin vaalikauden aikana edistystä olisi varmasti tapahtunut huomattavasti enemmän ilman rajoittamislainsäädäntöä, joka koskee kuntien ja kuntayhtymien sote-ulkoistuksia ja investointeja. On kokonaan eri asia millä perusteella kehittämistä jää tapahtumatta, järjestelmän itsensä vai lainsäädännön takia. Tarvitaanko sote- ja maakuntauudistukseen todella ”avaruuskynää” vai olisiko teroitettu lyijykynä sittenkin parempi ratkaisu? Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 4.4.2018.