Tuottaja, virastouudistus kaipaa huomiotasi!
Ruokavirastouudistus on monella taholla odotettu uudistus. Sen tavoitteiksi on lausuttu ruoka-alan laaja-alaisen osaamisen kehittäminen, joka pitkällä aikavälillä parantaa palvelukykyä ja alkutuotannon kehittämisen toimintaedellytyksiä. Uudistus on myös tärkein mittari osoittamaan, mitä hallitus ja hallinto ovat ottaneet onkeensa kahden vuoden takaisesta traktorimarssista. Ainakaan viljelijöiden keskuudessa ei ole unohtunut, miten viraston toimimattomat tietojärjestelmät koituivat monen viljelijän kohtaloksi taloudellisen ahdingon kurjistajana. Ruokavirastouudistuksessa ollaan yhdistämässä Eviran ja Mavin ohella kahta toisistaan poikkeavaa organisaatiokulttuuria. Vaikka yhdistämiseen liittyy aivan oikea ja hyvää tarkoittava tavoite, ei yhdistäminen sellaisenaan tee uudesta rakenteesta asiakaslähtöisempää tai vähemmän byrokraattista. Esityksen perusteella epäselvyyttä on virastojen yhdistämisestä saatavista synergiaeduista, niiden perusteista, resurssisäästöistä sekä niiden toteutumisen ajoittumisesta. Uudistus ei luo kannusteita trimmata tai tehostaa viraston omaa toimintaa. Viraston organisaatiorakenne ei jousta toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten seurauksena, vaan hallinnon kustannukset on käytännössä sementoitu. Virastojen kaikkien toimintojen pitäisi päinvastoin olla taipuvaisia mukautumaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Uuden Ruokaviraston yhteyteen liitetään Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskus sekä yhtenäistetään hallinnonalan ICT-arkkitehtuuri ottamalla käyttöön yhteinen tietohallintojärjestelmä, jolloin hallinnollisen taakan ja kustannusten kasvu on todennäköisempää kuin niiden keveneminen. Uudistus ei myöskään luo kannusteita tehostaa viraston omaa tietohallintopalvelujärjestelmää. Päinvastoin, uudessa Ruokavirastossa työskentelee ICT-hallinnon palveluissa toistasataa henkilöä. Tämä on sikäli paradoksaalista, kun maksatustoimintaan liittyvä automatiikka on kiistatta lähitulevaisuudessa tekoälyn tehtävä. Mitä massiiviselle palveluorganisaatiolle tapahtuu, jos asiakkaat löytävät markkinoilta tarkoituksenmukaisemmat ratkaisut? Ruokavirastouudistusta ja myöhempää CAP-uudistusta palvelisi selvitys, jossa lasketaan auki hallinnon kustannukset vertailukelpoiseen muotoon. Mitä maksaa yhden euron maksatus? Hallinnon kustannukset ovat nimittäin kaikkien veronmaksajien harteilla. Suomessa erheellisesti luullaan maataloustukien olevan kansainvälisesti vertaillen suuria, kun taas aivan liian vähän huomiota kiinnitetään hallinnon kustannuksiin. Maalaisjärjellä tarkoituksenmukaisempaa ja tehokkaampaa on tietysti karsia hallinnon kustannuksia, kuin vaihtoehtoisesti leikata maatalouden tukia. Näin etenkin, jos hallinnon toimintaympäristö muuttaa älykkään teknologian ja digitalisaation tehokkaampien ratkaisujen myötä. Kiinnostava ristiriitaisuus liittyy viraston toiminnan aloittamisajankohtaan. Maa- ja metsätalousministeriö vastusti Valtion lupa- ja valvontaviraston (Luova) perustamista vuoteen 2019 vedoten riskeihin koskien maakuntauudistuksen ja virastouudistuksen eriaikaisuutta. Ruokavirasto on maksajavirastotehtävien vuoksi suurempi uudistus kuin Luovan perustaminen. On perin kummallista, miten ministeriön mielestä Ruokavirasto voisi aloittaa toimintansa jo aikaisemmin ilman, että siinä olisi riskejä maakuntauudistukseen eriaikaisuuteen nähden. Ministeriön esityksestä ei käy ilmi, miten mahdolliset riskit, haitat ja lisäkustannukset on analysoitu. Myös valtiovarainministeriö on perännyt tarkempia riskiarviointeja. Ilman näitä laskelmia uudistus on uhkarohkea. Lisäksi elintarvikeviennin tehtävien kirjaaminen lain tasolle ja sille osoitettavan rahoituksen puute virastoreformissa on kokonaan oma lukunsa, joka vaatii oman erillisen lisähuomionsa. Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 7.3.2018.