Voisiko kyse sittenkin olla jostain muusta?

Opposition hallitukselle jättämää välikysymystä suomalaisen maatalouden kriisistä käsiteltiin viime viikolla eduskunnassa. Välikysymyskeskustelu oli selkeän yksimielistä maatalouden kriisin ja ahdingon lohduttomasta todellisuudesta. Puheenvuoroissa ei kuultu oikeastaan mitään uutta. Lähes kolmen tunnin keskustelun jälkeen puheenvuoroani ei enää ollut kuulemassa kuin kourallinen edustajia eikä yhtään asiasta vastuullista ministeriä. Hallituksen toimenpiteet ja uusien ratkaisujen aktiivinen etsintä ovat kaikkineen tärkeitä, mutta on todettava, että maatalouden kriisin hoitaminen pelkällä politiikalla on kuin narulla työntäisi. Tuotteiden ja tuotantopanosten hintatasoon sekä laajempiin markkinoihin vaikuttaminen on politiikan keinoin hidasta, eivätkä ne yksin ratkaise akuuttia kriisiä. Sikäli, kun nykytilanteeseen johtaneiden syy-seurasuhteiden osalta on kyse politiikasta, pidän perusteltuna pohtia muitakin mahdollisia vaihtoehtoja, kuin julkisuudessa nyt esitetyt iänikuiset tietojärjestelmäongelmat. Syksyllä 2015 Brysselin suurmielenosoituksissa todistettiin, että viljelijöiden kärsivällisyys on totisesti koetuksella. Mielenosoituksen siivittämänä komissio lupasi viljelijöille akuuttia kriisirahoitusta 500 miljoonaa euroa.Samaan aikaan kotimaassa todettiin, että ympäristötuesta ja luonnonhaittakorvauksesta voidaan maksaa lokakuun loppuun mennessä 85 prosenttia aikaisemmin linjatun 75 prosentin sijaan. On huomionarvoista, että mikäli jostain summasta on tiedossa 85 prosenttia, on tiedossa myös tarkka summa 100 prosentin osalta ja jäljelle jäävä 15 prosenttia. Ministeriön ja maatalousviranomaisten toiminta tukimaksatuksien osalta aiheuttavat aiheellista kummastelua. Ensinnäkin, Maaseutuviraston tietojärjestelmät takkuilevat kansallisesti tavoitellun kunnianhimoisemman maksuaikataulun puitteissa, mutta eivät ilmeisesti EU:n asettaman maksuaikataulun perimmäisissä raameissa. Mavin tiedotteen mukaan tuet maksetaan kuluvan kesäkuun loppuun mennessä, johon EU on asettanut takarajan tukimaksatuksille. Toisekseen, tukimaksatusten viivästymisestä on syytetty Mavin toimesta milloin EU:n maatalouspolitiikan uudistuksia, milloin resurssipulaa ja milloin keskeneräisiä tietojärjestelmiä tai niiden puutteita. Ministeri Tiilikainen puolestaan ilmaisi Senaatintorilla 11.3. yksiselitteisesti, että Mavin ylijohtaja Leena Tenholan vastuuta rajataan tukimaksatusten osalta. Kuukautta myöhemmin MMM:n kansliapäällikkö Husu-Kallio teki puheillaan ministerin toimet tyhjiksi. Tuskinpa on niin, että ilman parempaa tietoa kansliapäällikkö antaisi ministerin kohdistaa moitteitaan taholle, jolle ne eivät hänen tietonsa mukaan kuulu. Kolmanneksi, kansainvälinen luottoluokittaja Fitch laski maaliskuussa Suomen luottoluokitusta AA+. Käytännössä se tarkoittaa, että valtion tulorahoitus ei ole riittävällä tasolla sen menojen kattamiseen. On todennäköistä, että valtionkonttori tällöin uudelleenohjaa erilaisia maksueriään puitteissa, jossa maksuerien siirrosta ei aiheudu saajalle haittaa tai kohtuutonta riskiä maksajalle. Nämä kolme, toisistaan irralliselta kuulostavaa seikkaa kuitenkin kiteytyvät yhteen ja siksi esittämäni pohdinta kaipaa keskustelua myös eduskuntasalin ulkopuolella. Kysymykseni kuuluu: eihän tukimaksatusten siirtymisen osalta kyse voi olla siitä, että valtiolta on ollut rahat loppu ja eräitä valtionkonttorin maksuja, kuten maataloustukia olisi jouduttu siirtämään myöhemmäksi EU:n tukimaksatukselle asettaman aikataulun puitteissa ja nyt ollaan tilanteessa, jossa kotimaan viljelijät ovat joutuneet huonon taloudenpidon maksumiehiksi. Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 22.6.2016