Brexit ja exit

Kuluneella viikolla saimme ilon seurata Islannin menestystä jalkapallon EM-kisoissa Englantia vastaan. Pienen kansan ennennäkemätöntä menestystä ottelussa oli upea elää mukana. Koko kansan juhla oli ainutlaatuista seurattavaa paikanpäällä Islannissa, missä olimme Pohjoismaiden neuvoston Kestävä Pohjola -valiokunnan kesäkokouksessa. Britannian osalta viikkoon mahtui toinenkin exit. Juhannuspäivänä brittien kansanäänestyksen tiukka tulos EU-erosta oli selvä, kansa äänesti Brexitin puolesta. Ison-Britannian suhteesta Euroopan unioniin on keskusteltu unionin perustamisesta saakka, eikä suhdetta ole milloinkaan voinut luonnehtia yksinkertaiseksi. Erityisen kiihdytyspisteen keskustelu sai pääministeri Cameronin lupauksesta järjestää kansanäänestys EU-jäsenyydestä. Konservatiivipuolueen ja UKIP-puolueen kasvaneen kannatuksen myötä avauksen tarkoituksena oli tyynnyttää kriittinen EU-jäsenyyskeskustelu kansanvaltaisin keinoin. Kansanäänestyksiä järjestetään muualla Euroopassa totutummin kuin meillä Suomessa. Toki Suomessakin on ajoittain käyty vaalienaluskeskusteluja siitä, pitäisikö Suomessa järjestää kansanäänestys esimerkiksi Naton jäsenyydestä. Sinänsä sekä kansanäänestys että päätöksenteko edustuksellisen demokratian keinoin ovat molemmat kansanvaltaisia, mutta itse päätöksentekoon sisältyy oleellinen ero, joka liittyy päätöksentekijän harkintaan. Edustuksellisessa demokratiassa päätöksentekoon liittyy aina laajempaa vastuuta ja huolellista harkintaa, sen sijaan, että ratkaisut tehtäisiin ”fiilispohjalta” ja perättömiin ”faktoihin” perustuen. Brexit-äänestyksen seurauksena Suomessa perussuomalaiset nostivat keskusteluun kansanäänestyksen Suomen EU-jäsenyydestä. Vastuullinen saattaisi ymmärtää, että hölmöintä, mitä erityisesti hallituspuolue voi tässä hetkessä tehdä, olisi omalla toiminnallaan kiihdyttää epävarmuutta lietsovaa keskustelua. Toisaalta perussuomalaisten alati kaikkoavien äänestäjien huomion kiinnittämiseksi puolueen avaus kansanäänestyksen järjestämisestä Suomessa oli taktisesti ymmärrettävä veto. Brittien kansanäänestyksen myötä mikään ei ole muuttunut, ainakaan vielä. Britannia tulee mahdollisesti anomaan eroa EU:sta vasta ensi syksynä uuden pääministerinsä johdolla. Uskaltaisin väittää, että silti Brexit tulee olemaan Suomen ja Euroopan median yksi suurimmista uutisaiheista siihen saakka. Eikä suotta, onhan Britannia yksi EU:n suurimmista ja vaikutusvaltaisimmista talouksista ja kansakunnista ja myös sotilaallisesti unionin uskottavin valtio. Toteutuessaan Brexit heikentäisi unionin turvallisuusulottuvuutta. Suomelle tämä tarkoittaisi, että turvallisuusympäristömme nopea heikkeneminen jatkuu. EU:ta koetellaan niin sisä- kuin ulkopuoleltakin ja epäyhtenäinen unioni on heikompi myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen. Venäjän kaltaiset toimijat hyötyvät, ja pieni Suomi kärsii. On mahdollista, että myös muissa jäsenmaissa euroskeptiset puolueet alkavat vaatia kansanäänestyksiä EU-jäsenyydestä. Sikäli, kun muualla Euroopassa kansanäänestyksistä näyttäisi tulleen pelinappuloita, joita voi heitellä kehiin tilanteen vaatiessa, on täysin mahdollista, että Britanniassa käydään sittenkin ennenaikaiset vaalit ja jokin muu puolue vuorollaan lupaa kansanäänestyksen ja parantaisi siten brittien ”Brexit-krapulaa”. Lupaus kansanäänestyksestä näyttäisi näin olevan mainio keino saavuttaa vaalimenestys mille tahansa puolueelle missä tahansa tilanteessa. Kolumni on julkaistu Pohjalaisessa 2.7.2016