Ammattiyhdistysliike aiheuttaa nuorisotyöttömyyttä

Nuorisotyöttömyys on yhä paheneva yleiseurooppalainen ongelma. Suomessakin tilanne on pahentunut jatkuvasti siitä huolimatta, että poliitikot ovat sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla yrittäneet ratkaista ongelmaa erilaisilla ”nuorisotakuilla”. Suurin osa tähänastisista yrityksistä vähentää nuorisotyöttömyyttä onkin keskittynyt oireiden hoitamiseen puuttumatta niiden varsinaisiin syihin.

Nuorisotyöttömyyden kasvuun vaikuttaa tietysti ennen kaikkea talouden alamäki. Kehnot taloudelliset ajat vaikuttavat kuitenkin yhtä lailla kaikkien ikäluokkien työllisyystilanteeseen. Se, miksi laskusuhdanne koettelee erityisesti juuri nuoria ikäluokkia, johtuu työmarkkinajärjestelmästämme. Tarkemmin sanottuna nuorisotyöttömyyttä aiheuttaa ennen muuta ammattiyhdistysliikkeen ajama politiikka.

Rekrytointitilanteessa nuori ja kokematon työntekijä ei voi kilpailla kokeneemman työntekijän kanssa osaamisen ja käytännössä hankittujen taitojen suhteen. Nuoremmalla työntekijällä voisi kuitenkin olla muita kilpailuvaltteja – hän saattaisi olla valmis tekemään töitä normaalia alemmalla palkalla tai sellaisina ajankohtina, joina varttuneemmat työntekijät eivät mielellään työskentele.

Tällaisten valttikorttien käyttämistä ammattiyhdistysliikkeen ajama politiikka rajoittaa kuitenkin merkittävästi. Työehtosopimukset ovat Suomessa yleissitovia, minkä johdosta järjestäytymättömienkin työnantajien on niitä noudatettava. Kun paikallisen sopimisen mahdollisuudet ovat rajatut, vähenevät nuorten kilpailuvaltit rekrytointitilanteissa olennaisesti. Paikan saa kokeneempi työnhakija.

Myös liioitellun korkea irtisanomissuoja on ongelma nuorten työllistymisen kannalta, sillä mitä vahvempi irtisanomissuoja, sitä suurempi riski työntekijän palkkaaminen on työnantajalle. Erityisesti tämä korostuu pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, joille yksittäisen työntekijän merkitys on suhteellisesti suurempi kuin isoille. Kun nuori työnhakija ei voi osoittaa luotettavuuttaan työntekijänä aiemmalla työkokemuksellaan, on hänen palkkaamisensa työnantajalle erityisen suuri riski – jos rekrytointi osoittautuu virheelliseksi, on työntekijästä hankala päästä eroon. Paradoksaalista kyllä, vahva irtisanomissuoja siis lisää työttömyyttä nostamalla työntekijän palkkaamisen kynnyksen yrityksen kannalta liian korkeaksi.

Ammattiyhdistysliike on sukupolvien välisissä ristiriitatilanteissa kautta linjan puolensa valinnut. Se näkyy myös eläkekeskustelussa. Suomalainen ammattiyhdistysliike on käynyt sitkeää viivytystaistelua eläkeiän nostamista vastaan huolimatta siitä, että taloudellinen huoltosuhteemme on käymässä kestämättömäksi. Me nuoremmat ikäluokat joudumme maksamaan omalla työllämme ja työuramme pituudella sen, että ammattiyhdistysliikkeemme on linnoittautunut puolustamaan suurien ikäluokkien ylimitoitettuja etuuksia.

Voimakkaasta ammattiyhdistysliikkeestä on ylipäätäänkin muodostunut melkoinen kansantaloudellinen rasite Suomelle. Politiikallaan se synnyttää työttömyyttä, ajaa teollisuutta ulos Suomesta palkkojen ylihinnoittelulla ja lypsää itselleen etuja gangsterimaisella kiristyspolitiikalla. Mikä yhteiskuntarauhan takaaja se sellainen muka on, joka itse rikkoo yhteiskuntarauhan, mikäli sen vaatimuksiin ei suostuta? Toimintamallihan on kuin suoraan kopioitu Etelä-Italian mafiosoilta näiden kiristäessä ”suojelurahoja”.

Jos entisinä aikoina ammattiyhdistysliike saattoikin oikeutetusti ilmoittaa olevansa kova luu työntekijän turvana ja puolustajana, niin missään nimessä se ei ole sitä enää. Siitä on tullut työmarkkinakartelli, joka rajoittamalla yksilön omaa sopimusvapautta sulkee suuren osan väestöstä työmarkkinoiden ulkopuolelle. Erityisesti tämä sattuu nuorimpiin ikäluokkiin.

Alati paheneva nuorisotyöttömyys olkoon selvä signaali: on aika luopua kokonaan nykyisenkaltaisesta korporatistisesta sopimismallista. Työehdoista sopiminen tulee palauttaa sinne, minne se kuuluu – työnantajan ja työntekijän väliseksi asiaksi. Tästä hyötyisi koko kansantalous, ja aivan erityisesti nuoret.

Kirjoitus on julkaistu Uusi Suomi -verkkolehden Puheenvuorossani 10.7.2013

Uusi Suomi uutisoi blogistani