Eilisen ideoilla syödään huomisen eväät

Päivän politiikassa esitetyt ratkaisut useimmin varjelevat meitä tulevaisuudelta tai lyhytnäköisyydellään ankkuroivat meidät eiliseen.Vasemmistoliitto on hiljattain esittänyt kaksi mieletöntä ratkaisua työelämän ja työllisyyden ongelmiin. Ensimmäinen vaatimus koski minimipalkkaa. Ehdotuksen mukaan palkat määräytyisivät jatkossakin työehtosopimuksissa, mutta laki turvaisi minimipalkan 10€/tunti, jota pienempää korvausta työntekijälle ei saisi maksaa. Ehdotusta perusteltiin esimerkiksi tuloerojen ja työssäkäyvien köyhien määrän kasvulla. Kuulostaa varmasti hyvältä ehdotukselta sekä alle kympin tuntihintaan työskenteleville että työtä vasta etsiville. Mikäli laki minimipalkasta kutenkin säädettäisiin, katoaisivat kaikki sellaiset työpaikat, joiden tuottavuus on alle minimipalkan tason. Tai sellaiset työpaikat siirtyisivät ainakin harmaaksi taloudeksi. Minimipalkka synnyttäisi tuottavuuskuilun, joka nielaisisi uuden osan työttömiä, joiden olisi entistä vaikeampi kivuta takaisin työn syrjään kiinni. Näin ollen vasemmistoliiton huolta työttömistä ja matalapalkkaisista ei voi pitää kovin suurena tai aitona. Sittemmin saman puolueen kansanedustajien julkaisemassa pamfletissa otettiin kantaa itsensä työllistäjien ansiotasoon, jota pidettiin "polkuhinnoitteluna" sekä itsensä työllistäjien oikeuteen työttömyysturvasta erilaisten ansaintatilanteiden seurauksena. Ongelmana pidettiin niin ikään omavastuuta eläkkeiden ja vakuutusten maksamisesta pienistä ansioista. Pamfletin mukaan työn alihinnoittelu johtuu kollektiivisesta järjestäytymättömyydestä. Kummallista, että lähes tulkoon missä tahansa muussa tilanteessa vasemmisto on kyllä valmis kritisoimaan esitetyn kaltaisia kartelleja. Järjestäytymisen seurauksena nykyinen "palkkakartelli" on hyvä osoitus järjestelmästä, joka pitää huolen, että maassamme riittää työttömiä. Jos palkat ja työehdot olisivat vapaammin sovittavissa mitään itsensä työllistäjien polkuhinnoittelua ei olisi olemassa. Yhä useammalle löytyisi työtä niin palkansaajana kuin elinkeinonharjoittajana. Lisäksi joustavammat palkat osoittaisivat ammattiliittojen tarpeettomuuden. Suomessa työmarkkinakeskustelut kilpistyvät tyypillisesti palkkakysymykseen. Mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei kannata kategorista palkka-alea. On itsestään selvää, että polkupalkkaa maksava työnantaja ei saa hyviä työntekijöitä. Ihmiset hakeutuvat töihin sinne, missä maksetaan eniten. Kilpailu hyvistä työnantajista ja parhaista työntekijöistä pitäisivät huolen palkkatason kehittymisestä, vaikka palkoista sovittaisiin nykyistä joustavammin.On tosin mainittava, että suomalaisessa järjestelmässä siirtymät palkansaajista yrittäjäksi ja päinvastoin eivät ole yksikertaisia, vaikka ne voisivat sitä 2010-luvulla viimein olla. Mielettömistä ideoista huolimatta on hyvä, että työmarkkinakeskustelua käydään. Tulevaisuudessa perinteisten työpaikkojen määrä tulee pienenemään ja työn määrä kasvamaan. Työtä tehdään tulevaisuudessa yhä enemmän "itsensä työllistäjinä", yrittäjinä, myös sellaisissa työtehtävissä, jotka nyt miellämme palkkatyöksi. Ihmisillä on kasvava tarve päättää itse, minä ajankohtina työtään tekevät. Joustavilla, tulevaisuuden työmarkkinoilla se on myös mahdollista riippumatta siitä, mitä korporaatiot kilpailukykysopimuksineen päättävät. Esimerkiksi Elina Lepomäen idea perustilistä turvaisi perusturvan ja sosiaaliturvan sekä mahdollistaisi henkilön toimimisen elinkeinonharjoittajana henkilön niin halutessaan. Sopimusyhteiskunnasta kiinnipitämisen sijaan olisi aika ryhtyä rakentamaan luottamusyhteiskunnan kivijalkaa. Luottamus rakentuu oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoon, siitä mikä on kulloinkin yhteiskunnan ja yksilön vastuulla. Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 12.10.2016.