Emme ole samalla sivulla kuin vasemmisto

Elinkeinoelämän valtuuskunnan, EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2016 arvioi poliittisen oikeiston ja vasemmiston väliset ristiriidat voimakkaiksi. Samaisen tutkimuksen mukaan kuilua pidetään jopa niin suurena, että se uhkaa suurten ja välttämättömien rakenteellisten uudistusten toimeenpanoa. Eduskunnan suuressa salissa kuultava vasemmisto-opposition agitaatio alleviivaa käsitystä, että emme ole samalla sivulla. Esimerkiksi talouden tilannekuvasta on ehkä saavutettu yleisempi yhteisymmärrys, mutta yhteinen päämäärä siintää vielä silmän kantamattomissa. Tätä todisti myös maanantai-illan A2 lähetyksen keskustelu. Seuraa raaka kysymys, mutta en kuitenkaan saata olla esittämättä sitä: löytyykö meiltä Suomesta joukko, jolla on halua rakentaa maatamme? Aivan vilpittömästi uskon, että sellainen joukko on yhä olemassa. Kuinka nurinkurista onkaan, että samat agitaattorit ovat valmiita tekemään kaikkensa, jotta tuo halukas joukko pidetään mahdollisimman pienenä. Loogisesti ajateltuna niiden, jotka eivät tule toimeen omalla työllään, ja heidän äänenkannattajiensa kannattaisi kaikin tavoin pönkittää veronmaksajien ja erityisesti hyvätuloisten veronmaksajien edellytyksiä maksaa tulevaisuudessakin verojaan. Hyvinvointivaltion etuisuuksista nauttivat nimittäin hyötyvät toimeliaimpien vaurastumisesta. Leikkauspolitiikan kritiikissä asioille pitäisi kuulemma antaa jokin muu kuin rahallinen arvo ja keskittyä tarkastelemaan asiaa juuri sen ”muun” näkökulmasta. Sen sijaan, kun kyse on jonkun muun rahasta, vaikkapa yrittäjätulosta tai osakkeenomistajan osingoista, rahasta puhuminen käy samalta porukalta uskomattoman helposti. Rahalla tuntuu olevan toisen kukkarossa aina suurempi merkitys, kuin mitä sillä olisi omassa, saatikka vielä itse ansaittuna. Henkilökohtainen hyvinvointi ja perusterveys tuntuvat mitättömiltä sen tiedon rinnalla, että todennäköisesti on olemassa joku muu, jolla on euroja enemmän käytettävissään. Kysykää vaikka Li Anderssonilta! Hänellä tuntuu olevan hallussa sellainen synopsis, jonka mukaan yritysten omistajilleen maksamat osingot ovat suoraan pois työntekijöiden palkasta tai hyvinvointivaltion rahoittamisesta. Piehtaroimme itsekkyydessä ja rakastamme omaan napaan tuijottelua. Eikä näkyvissä ole mitään viitteitä, että tilanteesta etsittäisiin tosissaan ulospääsyä. Yhteisvastuun arvostuksen raja, jossa yhteiskunta takaa asumisen, ruuan, terveydenhuollon ja turvallisuuden on ylitetty jo ajat sitten. Yksilön vastuusta on tullut käsittämätön käsite. Esimerkiksi Ammattiliitto Pro ilmoitti eilen tyylilleen tunnollisena, että hallituksen on parasta perääntyä ehdoistaan työttömien työnäytteestä sekä työttömyyskorvausta alemman palkkatyön vastaanottamisesta. Pron puheenjohtaja Malinen arvioi, että sen toteutumisesta syntyisi työttömälle epäinhimillinen taloudellinen riski. Välttämättömyyttä enemmästä pitää olla aina valmis luopumaan saatuna ja yksilöllisesti on oltava valmius tavoitella omalla toimeliaisuudellaan enemmän. Se on mielestäni aivan kohtuullinen oletus. Alleviivaan, että kyse on ennen kaikkea järjestelmämme synnyttämästä kannustinloukusta ja sosiaaliturvajärjestelmämme kaipaa toimiakseen pikaista remonttia. Vika  on järjestelmässä, mutta yksilön tasolla valintaa työstä kieltäytymisestä on helppo ymmärtää. Sen sijaan moraalista oikeutta samaan valintaan on mahdoton perustella. Yhtä mahdotonta on perustella toisen velvollisuutta, jonka ansaittavaksi yhden toimettomuus lankeaa. Seisomme periksiantamattomuudessamme suuremmalla vedenjakajalla kuin ymmärrämme. Moraalikato nakertaa kansakuntaamme ennennäkemättömällä tavalla. Ilmapiiri on lannistava. Maailmatalouden elpymisestä on turha odottaa pelastajaa, vaan remontit työmarkkinoille, sosiaaliturvajärjestelmään, soteen ja julkisen talouden kustannusrakenteeseen on tehtävä aivan itse. Suomi on pieni maa, jolla on pieni kansa ja kansantalous. Olosuhteisiin nähden, meillä olisi mitä parhaimmat edellytykset osoittaa ketteryytemme suurissakin muutoksissa, mutta tuota dynamiikkaa mieluummin olemme takertuneet käsijarruun. Mitä kireämmälle väännämme käsijarrun, sen pidemmäksi muiden maiden etumatka pitenee. Kirjoitus on julkaistu Verkkouutisissa 22.4.2016