Itsetutkiskelua

Pääsiäispyhien aikaan kansakunnalle luettiin uutista, jonka mukaan kokoomuksen kenttäjohto tukee puheenjohtaja Alexander Stubbia ja pyytää tälle työrauhaa, jotta tämä voisi keskittyä valtiovarainministerin tehtäviin sekä puolueen uudistustyöhön puolueen puheenjohtajana. Viesti oli yksinkertainen: jättäkää meidät rauhaan. Media ja politiikan tutkijat pitivät viestiä varovasti arvioiden poikkeuksellisena ja ennenkuulumattomana. Sitähän se oli. Ei ainakaan kokoomuslaisia pidetty tärkeänä informoida asiasta etukäteen. Hieman myös mietityttää, eikö todella kenelläkään vetoomuksen allekirjoittajista tullut mieleen, että tuon sisältöinen kannanotto kääntyy silmänräpäyksessä itseään vastaan. Haluan tietysti itsekin uskoa vetoomuksella olleen hyvä tarkoitus, mutta hyvilläkin aikeilla on seurauksensa, eivätkä ne automaattisesti ole toivotun kaltaisia. En usko, että kansanedustaja Kari Tolvasella on vetoomuksen toteuttamisessa niin merkittävää roolia kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää. Jos puheenjohtaja tarvitsee työrauhaa, vain hän on sitä voinut itse ymmärtää pyytää. Pidän itsestään selvänä, että kokoomuksessa on sen verran joukkuehenkeä, että istuvaa puheenjohtajaa tuetaan. Tiettävästi kumpikaan puheenjohtajan haastamista harkinneista, Lepomäki tai Harkimo, eivät ole virallisesti ilmoittautuneet mukaan puheenjohtajavaaliin. Siitäkin syystä pidän erikoisena, että jotain tilannetta halutaan rauhoittaa. Sopii kysyä, miten mikään kansan mandaatilla toimiva poliittinen eduskuntapuolue voi pyytää jättämään itsensä rauhaan? Jos jokin tilanne onkin olemassa, korjausliikkeen aikaansaamiseksi yleensä edellytetään itsensä jatkuvaa altistamista kritiikille. Se on paitsi jokaisen poliitikon, myös puolueen elinehto. Käytännössä se tarkoittaa kiinnostusta äänestäjien luottamuksesta. Jos mitään keskustelua ei julkisuudessakaan sallita, ainut suunta kannatusta mittaavissa gallupeissa on alaspäin. Sellaisista asemista puolue ei voi menestyä kunnallisvaaleissa. Toivon, että kokoomuksen kenttäväki ja luottamushenkilöt kunnissa havahtuvat tuon työrauhan tarkoittavan myös vaalitappiota tulevissa kunnallisvaaleissa, jos itsekritiikille ja siitä sisuuntumiselle ei anneta sijaa. Jokainen työ, jossa suoritus eli työn tulokset ovat jollain tavalla mitattavissa, vaatii itsekritiikkiä, jotta onnistumisia voi syntyä. Harkinnat, joita asianomaiset tekevät ehdokkuudesta tahoillaan, eivät synny tyhjästä taikka suotta. Tämän herätteen jälkeen on ilmeistä, että maahamme tarvitaan laajaa keskustelua kokoomuksen vaihtoehdoista valtion talouden tasapainottamisesta ja siitä, millaisin eväin Suomi nostetaan ylös vellovasta suosta. Toistaiseksi niistä on kuultu ja keskusteltu kovin vähän. Mikäli politiikan toimintatavat toistavat itseään, kokoomuksen puheenjohtaja toimii valtiovarainministerinä kesäkuun puoluekokouksen jälkeen. Kokoomuksen kenttäjohdon vetoomus sysäsi puheenjohtajansa Via dolorosalle. Itseään suurempien asioiden takia se kannattaa kulkea, vaikka Pilatusta ei ilmaantuisikaan. Nyt olisi korkea aika virittää laajaa keskustelua ilman itsekästä provosoitumista, koska nimenomaan isänmaa ja kokoomus ovat aina tärkeämpiä kuin yksittäinen henkilö. Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 30.3.2016