Kansanvallan palautus

Hallitustunnustelija Juha Sipilä veti pisteet kotiin asenteesta, jolla hän ensiaskelinaan lähti sorvaamaan sopivaa hallituspohjaa. Sipilän kunnianhimoinen tavoite oli solmia yhteiskuntasopimus työmarkkinajärjestöjen keskusliittojen ja elinkeinoelämän vaikuttajien kesken, jotta julkisen talouden sopeutustarve olisi poliittisesti kevyemmin toteutettavissa.Sipilä toimi kahdestakin syystä esimerkillisesti. Ensinnäkin Suomen apaattisessa yleisilmapiirissä vaaditaan rohkeutta minkään uuden idean tai ehdotuksen kokeilemiseen.. Toisekseen siksi, että Sipilä vihelsi itse pelin poikki, kun kävi selväksi, ettei neuvotteluissa synny tavoitellun kaltaista lopputulosta. Selkeälopputulos ilman yhtenäistä ratkaisua on parempi vaihtoehto, kuin ohutvillainen konsensus. Keskustelu yhteiskuntasopimuksen kaltaisesta sitoumuksesta on vakava viesti yhteiskuntamme tilasta. Kansandemokratia selvisi liki puhtain käsin, mutta toisenlainen uutinen hallituspohjasta olisi ollut päinvastainen signaali. Tapahtumien summan tulisi viimeistään avata joka ikisen sivustaseuraajan silmät siitä, miten korporaatioiden etuoikeusvaatimusten kulttuuri ja sen hinta uhkaavat jokaisen suomalaisen hyvinvointia. Pidän ennen kuulumattomana, että hallitustunnustelija joutuu yrittämään ulkoparlamentaaristen eturyhmien sitouttamista tulevan vaalikauden päätöksiin, ennen kuin koko hallituspohja on selvillä. Toistaiseksi näyttää siltä, että kansa sai haluamansa: riittävän kapean arvopohjan omaavan hallituspohjan, jonka on hyvä jatkaa neuvotteluja ja ryhtyä toteuttamaan uudistustoimenpiteitä, joita ei voi enää lykätä. Yhteiskuntasopimuksen keskeinen vaatimus työajan pidentämisestä oli SAK:lle ehdoton kynnyskysymys. Onko todella niin, että 15 minuutin työajan päivittäinen lisäys on talouden taantumassa pinnistelevälle kansantaloudelle liikaa? On ilmeistä, että pienellä panostuksella työn tuottavuuden edistämiseen palvelut paranisivat ja työn määrä sen myötä kasvaisi. Näköalattomin kritiikki on satanut palkansaajiin kohdistettuihin vaatimuksiin. Talouden lainalaisuudet osoittavat työn luovan uutta työtä. Panostukset työn määrän kasvattamiseen, työn tuottavuutta tai sen teettämistä lisäämällä, pitävät huolen siitä, että työelämän ulkopuolella olevien mahdollisuudet päästä työnsyrjään kiinni paranisivat. Viimeistään nyt on käynyt selväksi, että joustaminen saavutetuista eduista on välttämätöntä. Jo tasavallan presidentti Sauli Niinistö varoitteli valtiopäivien puheessaan siitä, ettei kenelläkään ole varaa itsekkyyden tai ylemmyydentunteeseen. Tältä osin kiristyskulttuurin tinkimätön taistelija SAK totisesti lunasti paikkansa STTK:n säestämänä. Hallituspohjan osapuolten ja uuden eduskunnan on ryhdyttävä itse toimiin talouden tasapainottamiseksi ja kilpailukyvyn palauttamiseksi. Ei pidä unohtaa, että päätösvalta työmarkkina- ja eläkeratkaisuissa kuuluu eduskunnalle ja hallitukselle. On vain ajan saattelemana korporativismin ikeessä käynyt niin, ettei vapaaehtoisesti luovutettua valtaa ole kyetty palauttamaan sinne, minne se kuuluu. Kenties tämäkin toimenpide on toteutettavissa kyllin kapean arvopohjan omaavalla hallituksella.Kolumni julkaistu Pohjalaisessa 9.5.2015