Pelko pois ja päätöksiä pöytään

Loppukesän uutisputkessa valtiovarainministeriön budjettiehdotus on pysynyt yhtä näkymättömissä kuin kesähelteet koko suvena. Kesän aikana moni kansanedustaja on kiertänyt ahkerasti kesätapahtumissa kertomassa parhaansa mukaan, miksi hallituksen työn alla olevat reformit ovat tärkeitä ja miten ne etenevät. Reilu vuosi vaalikautta on takana ja mitä mainioin hallitusohjelma yhä toteuttamista vaille valmiina. Kupletin juoni alkaa kirkastua. Jos poliittisten puolueiden gallupkannatusmittauksiin on uskomista, niin aikaa hallitusohjelman toteuttamiseen saattaa olla vähemmän kuin perinteinen vaalikausi. Vähäiset puheet tai edes puheenaiheet budjetista kaikessa laimeudessaan kertovat vakavasta asiasta. Selitys näiden puheiden puuttumiselle on varsin yksinkertainen: mikään ei olennaisesti muutu. Työllisyystavoitteen kannalta riittäviä veronkevennyksiä tai talouskasvua merkittävästi vauhdittavia uudelleenkohdennuksia ei näytä olevan luvassa. Talouden kasvunmerkit ovat hiuksenhienoja. Ei ole tavatonta, että näinkin hauraita kasvunäkymiä moni erehtyy pitämään todenmukaista positiivisempana. Piirun verran yli yhden prosentin talouskasvuun ei voi mitenkään olla tyytyväinen. Sakkaavien ja supistuvien vientimarkkinoiden ryydittämänä tuosta hiuksenhienosta talouden kasvusta ei ole aihetta iloon. Suomen taloutta ei tällä menolla saada takaisin raiteilleen, vaikka vienti ja talouden kasvu olisivat reippaasti positiivisempiakin.Mikäli julkisen talouden alijäämien kuriin saamiseksi ja velkaantumisen taittamiseksi ei tehdä riittäviä toimia tarpeeksi ajoissa, kovin laihoiksi jäävät lohdut vimmaisestakaan talouden ja vientimarkkinoiden kysynnän kasvusta. Valtion talouden alijäämäkehitys ja velkaantuminen taittuvat ainoastaan tositoimilla. Alijäämänhän on odotettu kääntyvän laskuun "ensi vuonna" jo vuodesta 2009 – vielä tähänastisilla toimilla suunta ei muutu. Erilaiset talousasiantuntijat ovat arvioineet, ettei Suomessa tulla kokemaan useamman prosenttiyksikön piristystä talouskasvussa vielä vuosiin – jos enää koskaan. Näkemystä perustellaan ainakin jo jäykän jämähtäneiksi käyneillä rakenteilla, esimerkiksi työmarkkinoilla.Viimeksi alkuviikolla työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson kritisoi kovin sanoin suomalaisten kotikutoisten rakenteiden jäykkyyttä ja vanhanaikaisuutta. Gustafssonin mukaan Suomessa järjestelmät ovat vastuussa siitä, että ihmiset putoavat pitkiksikin ajoiksi ulos työmarkkinoilta pelkän sosiaaliturvan varaan. Suomalaiseen yhteiskuntaan on takomalla taottu, että työttömyyden koittaessa olisi jostain syystä parempi elää yhteiskunnan tukien varassa kuin palata työelämään vaikka sitten työehtosopimuksia alemmalla palkkatasolla. Kuten Gustafssonkin totesi, pitäisi Suomessa harkita palkkatyön ja osittaisen sosiaaliturvan yhdistämistä, jotta työllisyysaste saadaan korkeammaksi ja yhteisen kakun leipomiseen osallistuisi nykyistä useampi. Nyt tarvitaan kipeästi sellaisia päättäjiä, jotka uskaltavat tehdä rohkeita ja vaikeitakin päätöksiä koko kansakunnan ja tulevien sukupolvien hyväksi. Kenelläkään ei pitäisi olla varaa jättää välttämättömiä uudistuksia ja muutoksia tekemättä vain oman poliittisen uransa jatkumisen takia. Välinpitämättömyyden ja vastuun siirtämisen aika on ohi – panokset ovat aivan liian korkea. Kolumni on julkaistu Pohjalaisessa 27.8.2016