Pettymysten budjetti

Eduskunta palasi syysistuntokaudelle viime viikolla. Perinteiseen tapaan talousarvioesitys on politiikan syksyn huomion keskipisteenä. Hallituksen eduskunnalle esittämä valtion talousarvio ensi vuodelle on suunnilleen yhtä uudistava kuin eduskunnassa käyty salikeskustelu kansalaisaloitteesta "aito avioliitto". Ilmeisesti ainakin tämän esimerkin kohdalla on niin, että mitä pidempään keskustelua asiasta käydään, sen huonommiksi argumentit käyvät molempien näkökulmien puolesta. Miten mahtaa olla budjetin osalta, jonka voi jo lähtökohtaisesti todeta melko epäonnistuneeksi. Hallituksen kolme puoluejohtajaa saivat kukin haluamansa poliittiset erävoitot: keskusta maatalouden kriisipaketin, perussuomalaiset "Lex Lindströmin" ja kokoomus päivähoitomaksujen korotusten perumisen. Ei tällaisessa lopputuloksessa ole mitään isänmaallista, tai sellaista mitä voisi uskottavasti perustella Suomen edun näkökulmasta. Maataloudelle suunnattu 50 miljoonan euron kriisitukipaketti on lähinnä signaali siitä, että maataloustuottajien ahdinko on tunnustettu. Minkä tahansa elinkeinon tukemiseksi suunnatut tukipaketit ovat poikkeuksetta poliittisesti vaikeita. Nyt pitäisi edes huolehtia siitä, että kriisirahojen myöntämisenä käytettyjä laskentaperusteita oikeudenmukaisestaan siten, että kriisirahat aidosti kohdistuvat niitä tarvitseville tuottajille. Eniten minua kuitenkin kummastuttaa se, että sellaiset toimenpiteet, jotka olisivat olleet mitä tahansa kriisipakettia kestävämpiä, jäivät kokonaan budjettisisältöjen ulkopuolelle. Suomi on tahkonnut alijäämäisiä budjetteja vuodesta 2009. Ensi vuoden osalta arvioidaan, että nettovelanotto lähentelee jälleen miltei 6 miljardia euroa. Muutoksia valtion menorasitukseen on odotettu finanssikriisin alkamisesta saakka, kun talouden kasvunäkymät ja ennusteet kääntyivät pakkasen puolelle. Tilannetta on sittemmin hallitusvastuussa ollut hoitamassa jokainen eduskuntapuolue varsin olemattomin tuloksin. Syömävelkaa otetaan yhä kattamaan ylisuuria julkisen sektorin menoja suhteessa sen tuloihin. Tilanne yksinkertaisesti kestämätön. Jos hallitusohjelma ei kelpaa muistuttamaan vakavasta tilanteesta, jota alun perin hallituspuolueet lähtivät touhukkaina hoitamaan, niin mikä sitten? Talousasiantuntijoiden mukaan Suomen talouden ennustetaan kasvavan noin yhden prosentin ensi vuonna. Paluuta entisaikojen useamman prosentin kasvulukemiin ei ole. Niin kauan, kun hallituksen talous-ja finanssipolitiikkaa keskittyy lähinnä kotimaisen kysynnän kasvattamiseen, parempia aikoja saa totisesti odottaa. Liikuttamalla rahaa toistemme taskuista toisiin emme kohenna kenenkään hyvinvointia. Ansiotason nousulle tulee katto nopeasti vastaan.  Mitä kauemman Suomi viivyttelee uudistuksissaan, sitä suuremmin Suomen kilpailukyky suhteessa muihin maihin heikkenee ja markkinaosuudet kapenevat entisestään, ellei työmarkkinoita uudistavia toimia tehdä työllisyyden kohentamiseksi viipymättä. Julkisen sektorin menoja pitäisi sopeuttaa reippaasti nyt, etenkin jos talouden kasvuennusteet ovat positiivisia. Valtion talouden alijäämäkehitys ja velkaantuminen taittuvat ainoastaan tositoimilla. On vaikea olla erimieltä oppositiopuolueiden kanssa siitä, että hallituksen toimenpiteet työllisyyden parantamiseksi olisivat riittäviä. Yhtä vaikeaa olisi suostua selittämään mustaa valkoiseksi, etenkään mitä budjetin pääpiirteisiin tulee. Eväät puolustaa toimettomuutta julkisen talouden tervehdyttämisessä ovat kovin laihat. Hyvä kansanedustaja ei pelkää tehdä itseään tarpeettomaksi. Maailman muutos pitää kyllä huolen siitä, että poliittiset agendat päivittyvät osaltaan. Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 14.9.2016