Joko siirryttäisiin avauksista sisältöihin?
Tällä viikolla uutisoitiin keskustapuolueen ajavan budjettiriihessä muutosta yritysverotukseen. Investointivaraus tarkoittaisi, että yritys voi tehdä verotettavaan tulokseensa varauksen, josta se ei maksa yhteisöveroa. Jos yritys tekee varauksen mukaisen investoinnin aikarajan kuluessa, siihen summaan kohdistuvaa yhteisöveroa ei tarvitse maksaa. Jos investointi ei toteudu, varauksesta maksetaan yhteisövero, kuten toimittaisiin tilanteessa ilman investointivarausta. Investointivarauksella yritykset voivat käyttää tekemäänsä tulosta uusien investointien rahoittamiseen. Kuten hallitusohjelmassa linjataan, verotuksen uudistamista on tutkittu osana yritysten ja omistamisen verokohtelun kehittämiseksi, jonka suositukset vaihtoehtoineen valmistuvat kuluvan vuoden loppuun mennessä. Siitä syystä pidän vähintään tarkoitushakuisena tulkintana, että kokoomus toimisi "jarruna" yritysverotuksen kehittämisessä. Asiantuntijoiden mukaan yli-innokkaita ovat tulkinnat niin ikään "mittavasta veroalesta" (HS 27.7.2016). Kokoomus itsestään selvästi kannattaa sellaisia verouudistuksia, jotka edistävät työllisyyttä ja talouden kasvua. Sikäli, kun on kyse politiikasta, ei ole aivan samantekevää, miten päämääriä edistetään. Keinovalikoimaa arvioitaessa tulee ottaa huomioon myös valintojen fiskaaliset vaikutukset, miten veroratkaisut vaikuttavat valtion tulokertymään. Veronalennusten hintalaput vaikuttavat valtion alijäämään, eli valtion velkaantumisen taittamiseen. Talouden taantuman aikana meillä Suomessa tehdyt verouudistukset ovat useimmin tarkoittaneet yhden veron alennusta ja toisen vero kiristymistä. Karkeana esimerkkinä mainittakoon yhteisöveron alennus ja "väliaikainen" solidaarisuusvero. Investointivarauksen käyttöönotto tuskin olisi poikkeus siinä mielessä. Julkiset kulut on rahoitettava ja ellei yritysten tuloksista saada verotuloja, rahoitustarve katetaan verottamalla ostovoimaa. Näin ollen verotuksen keventämisen lisäksi yhtä tärkeää on huolehtia siitä, että julkisia kuluja karsitaan ja työllisyysaste kohenee tosiasiallisesti. Silloin sen vaikutukset näkyvät ihmisten arjessa ja hyvinvoinnissa sekä työllisyystilastoissa, eikä vain poliittisissa puheissa. Yhä useampi suomalaisesta yhteisvastuusta nauttiva on saatava työn syrjään kiinni. Muutoin nuorille sukupolville sekä sille alati hupenevalle joukolle, joka työllään ja riskinotollaan rahoittaa hyvinvointiyhteiskunnan palveluita, lankeaa nykyistä ankarampi vastuu ja raskaampi velkataakka maksettavaksi. Siitä syystä on perustelua harkita tarkkaan, millä keinoin talouden ja yritysten elinvoimaa edistetään, jotta lasku ei vain siirry toiseen osoitteeseen maksettavaksi. Harkinta ei ole siten jarruttamista, vaan vastuuta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkisti heinäkuussa Työ- ja yrittäjyyspaketti 2.0 -julkaisun, jossa oli liuta muitakin konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, kuin julkisuudessa kuohuttanut vapaus sopia sunnuntaityönkorvauksesta työehtosopimuksessa tai työpaikalla. Keinovalikoimasta ei siis ole pulaa, jotta hallitusohjelmassakin linjatut työllisyystavoitteet ja julkisen talouden tasapainottamistoimenpiteet saataisiin toteutettua tämän vaalikauden aikana. Ideoita väheksymättä, toivoisin keskustelun siirtyvän avauksista sisältöihin, jotta toimeenpanokin voi toteutua. Suomalaisilla ei ole aikaa odottaa seuraaviin vaaleihin. Kolumni on julkaistu Pohjalaisessa 31.7.2016