”S**tanan tunarit!” (Pohjalainen)
Poliitikon pelottavin harhaluulo on usko omiin kykyihin ratkoa kaikki maailman ongelmat. Poliitikot – kokoomuslaisista kommunisteihin - haluavat kasvattaa julkista sektoria, koska se on heidän ainoa temmellyskenttänsä. Heidän pahin painajaisensa olisi, että mahdollisimman moni ihminen tai yritys osaisi huolehtia itse itsestään. Silloin katoaisi poliitikkojen valta.
Suomi pursuaa alati rapautuvaa tasa-arvoa, kasvavaa eriarvoisuutta ja kituvia vähemmistöjä. Iänikuinen hyvinvointiliturgia on kuin syöttäisi helmiä sioille ja kaipaa siksi kipeästi uusia määritelmiä sisällölleen, mikäli tämän kansakunnan talous halutaan vauhdittaa pois törmäyskurssilta. Valtio tuntuu tekevän kaikkensa, jotta omistaminen menettäisi Suomessa merkityksensä. Terveen talouden lähtökohta on, että yksityinen omistaminen kannattaa aina – olosuhteista, ajasta ja paikasta riippumatta.
Olen antanut itselleni ymmärtää että politiikassa asiat ja muutokset tapahtuvat huomattavasti hitaammin kuin esim. yritysmaailmassa. ”Oppia ikä kaikki”– olin väärässä! Kokoomuksessa ei mahda olla enää edes rippeitä porvarillisista tai oikeistolaisista periaatteista. Puolue on ”valtansa huipulla”, mutta arvomaailmaltaan uskoakseni aallon pohjalla. Kompromissit ovat epäonnistumisia, joiden seurauksena joutuu antamaan omista tavoitteistaan periksi. Kaikkien poliittisten ideologioiden avainkysymys on valtion suhde ihmisiin.
Porvarillisen maailmankuvan perusteita ovat vapaus elämän ja omaisuuden hallintaan, yleiset ihmisoikeudet, havaintoihin ja järkeen perustuva uuden tiedon tuottaminen, toteutuneista vaikutuksista oppiminen ja usko tulevaisuuteen. Porvarillinen tapa parantaa maailmaa on kehittää innovatiivisia ratkaisuja ihmisten ongelmiin. Jos ratkaisut vastaavat ihmisten tarpeita, ihmiset ovat valmiita maksamaan niistä.
Markkinataloudessa tulot määräytyvät miljoonien yksilöiden – kuluttajien, sijoittajien, yrittäjien ja työntekijöiden – vapaaehtoisista valinnoista. Yhden vapaus ei loukkaa toisen samaa vapautta. Valinnan vapaus on kaiken perusta: meillä jokaisella on kaikki mahdollisuudet tehdä myös huonoja valintoja.
Muiden rahoilla, ilman yrittäjävastuuta, tuotetut ratkaisut ovat järjestään kalliita ja huonoja. Toisten rahoilla eläminen on ideoista kestämättömimpiä. Kieltämiseen, käskyttämiseen ja muiden rahojen jakamiseen mikä tahansa suomalainen puolue tarjoaa temmellyskentän. Ihmisten on syytä kavahtaa erityisesti silloin, kun poliitikot ”yhteisen hyvän” nimissä rakentavat uutta sääntelyä ihmisten ”auttamiseksi”.
Sillä välin kun kansa nielee tätä poliittista ”anakondaa” ja massatrendiäänestäjät sekä poliitikot huolestuvat mitä ahkeruus ja kateus seuraavissa vaaleissa aiheuttavat asetellen ”kohtuuden” rajaa, minä kehotan ihmisiä unelmoimaan kohtuuttomammin. Vain siten voi yltää edes piirun verran enempään, kuin siihen, että tyytyy tekemään vain parhaansa. Minä syljeksin ja jatkan temmellystäni perinteisemmän kokoomuksen puolesta. Kritiikin juna on kulkenut liian kauan yhteen suuntaan, vasemmalta oikealle. Paluupostin puute ja piilottelu on uhka ihmisten yleissivistykselle.
Kolumni Pohjalaisessa huhtikuussa 2012